Tunnistaa Romanttiset Huijarit

Romanttiset Huijarit

Frank M. Ahearn Tunnistaa Romanttiset Huijarit!


Suurin osa romanttisen huijauksen uhreista tapaavat huijarinsa verkossa, chattihuoneessa, deittailusivustolla, sosiaalisella sivustolla tai mobiilisovelluksessa. Jos ryhtyy suhteeseen digitaalisessa maailmassa tapaamansa ihmisen kanssa, voi joutua tai on joutunut romanttisen huijauksen kohteeksi. 


Ihminen sanoo olevansa armeijassa, työskentelevän öljynporauslautalla merellä tai tekevän töitä hallituksen puolesta ulkomailla, mutta tämä ei välttämättä ole totta. Heidän jakamansa passi henkilöllisyyden todistamiseksi ja perhekuvat eivät myöskään merkitse mitään. Huijareita on tuhansia verkossa ja niin myös välineitä, joilla voi väärentää ja tekaista asiakirjoja. 


Ennen kuin aloittaa “suhteen” ihmisen kanssa verkossa, eikö heidän oikeaa henkilöllisyyttään tulisi tietää? Miksi ottaa riski sydänsuruista tai mahdollisuudesta menettää rahansa tai kaikki säästönsä. Jos jokainen asiakkaistani palkkaisi minut tunnistamaan romanttisen mielenkiinnon kohteensa verkossa, kukaan ei menettäisi senttiäkään. 


Mikäli verkossa toimiva treffihuijari, armeijahuijari tai romanttinen huijari on ottanut sinut kohteekseen ja haluat tietää heidän henkilöllisyytensä sekä nykyisen sijainnin, Frank M. Ahearn voi auttaa. Huomioi, että huijarien tunnistaminen ja löytäminen ei ole helppoa, mutta ei myöskään mahdotonta. Ihminen, jonka kanssa puhut tai olet puhunut, voi myös olla monta ihmistä ympäri maailman. 


Frank M. Ahearn paikantaa romanttiset huijarit.

Pyyntöhaku

Frank M. Ahearn Tunnistaa Romanttiset Huijarit

Paikantaa Romanttiset Huijarit

Frank M. Ahearn on New York Times Bestsellerin, kirjan How to Disappear, kirjailija. Hän on toiminut kadonneiden ihmisten etsijänä yli kolmekymmentä vuotta ja jahdannut ihmisiä maissa Suomesta Fidžiin asti. Hän on maailmankuulu yksityisyysasiantuntija, joka saa stalkkerien uhrit ja pahoinpidellyt puolisot katoamaan. Jos olet verkossa toimivan huijarin uhri tai uskot seurustelevasi huijarin kanssa, Frank voi auttaa. 


Jos olet kiinnostunut palvelujeni käytöstä ja haluat varmistaa henkilöllisyyteni, voit vierailla verkkosivullani, www.FrankAhearn.com sekä lukea minusta verkossa. Lisäturvan takaamiseksi tarjoan videochattia henkilöllisyyteni vahvistamiseksi. Frank@netScammer.com

Saa Huijarille Lähettämäsi Rahat Takaisin

Rahan menettäminen romanttisessa huijauksessa on kamalaa ja rahat haluaa varmasti takaisin. Tämä on kuitenkin vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Varojen jäljittäminen ulkomaiseen pankkiin on äärimmäisen vaikeaa ja se ei varmista rahojen palauttamista. Kun rahat ovat tilillä, huijarit nostavat ne välttääkseen jäljityksen ja takavarikoinnin. He käyttävät myös kolmansia osapuolia eri maissa ja huijaavat muita uhreja. 


Minä luon tarinan, jonka kerrot huijarille. Tavoite on saada heidät innostumaan tarinasta, että olet saamassa suuren summan rahaa tulevaisuudessa. Minä kerron sinulle mitä kirjoitat ja miten vastaat. Toimimme yhdessä saadaksemme heidät lähettämään sinulle rahaa. Prosessi voisi kestää kuukauden, kolme kuukautta ja joskus se ei edes toimi. Etsin myös ihmisiä, joille olet lähettänyt rahaa ja yritämme saada rahat takaisin heiltä. 


Vain sinä voit päättää, jos haluat taistella vastaan ja yrittää saada rahat takaisin tai jos haluat siirtyä eteenpäin ja kärsiä menetyksesi. 


Frank@netScammer.com

Blogini